Mitä masennus on ja miten terapeutti sen kohtaa?

Masennus määritellään alentuneeksi mielialaksi eli mielentilaksi, jossa tyypillistä on mielihyvän kokemuksen ja mielenkiinnon puute. Terveyskirjaston määritelmän mukaan oireiden tulee olla jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan suurimman osan päivästä. Tämä tarkoittaa, että normaaliin elämään ja esimerkiksi suruun liittyvää mielialan laskua ei katsota masennukseksi. Masennusdiagnoosi edellyttää mielihyvän ja mielenkiinnon puutteen lisäksi myös muita masennukselle tyypillisiä oireita: esim. painon muutokset, muutokset unessa, voimattomuus ja väsymys, hidastuminen tai kiihtyneisyys, arvottomuuden ja syyllisyyden tunteet, vaikeus keskittyä ja tehdä päätöksiä sekä itsemurha-ajatukset (Huttunen 2018). Masennusdiagnoosi edellyttää vähintään neljän masennukselle tyypillisen oireen esiintymistä vähintään kahden viikon ajan. Lisäksi henkilöllä tulee olla vähintään kaksi seuraavista kolmesta oireesta: masentunut mieliala, kiinnostuksen ja mielihyvän menetys ja/tai uupumus (Isometsä 2014, 248). 

Masennus luokitellaan oireiden vaikeusasteen perusteella lieviin, keskivaikeisiin ja vakaviin. Lisäksi voidaan erotella pitkäaikaiset ja toistuvat omiksi alakategorioikseen. (Isometsä 2014, 247) Lievässä masennuksessa oireet haittaavat vain hieman ammatillista ja sosiaalista toimintaa ja ihmissuhteita (Huttunen 2018). Lievistä masennusoireista kärsivä pystyy yleensä käymään vielä työssä, vaikka se tavallista enemmän ponnistelua vaatiikin (Isometsä 2014, 248). Keskivaikeassa masennuksessa työ- ja toimintakyky on alentunut merkittävästi ja vaikeassa (tai psykoottisessa) masennustilassa henkilö on työkyvytön, tila rajoittaa kykyä sosiaalisiin suhteisiin  ja edellyttää jatkuvampaa seurantaa ja hoitoa (Isometsä 2014, 249). 

Masennuksen taustalla on monia tekijöitä. Masennustilan taustalla on tekijöitä, jotka liittyvät ihmisen psykologiseen kehitykseen ja piirteisiin, psyykkiseen itsesäätelyyn ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös geneettisillä tekijöillä on osansa masennusalttiudessa, mutta geneettinen alttiuskin edellyttää aina jonkin laukaisevan tekijän eli kukaan ei masennu ilman erityistä syytä, vaikka suvussa masennusta olisi ollutkin. Usein masennuksen laukaisee jokin merkittävä elämäntapahtuma kuten ero, läheisen kuolema, synnytys tai muu vastaava elämää uuteen uskoon muuttava tilanne. Masennuksessa aivojen välittäjäaineissa, solutasolla ja hermoverkoissa on todettu tapahtuvan muutoksia, joihin voidaan vaikuttaa erilaisilla lääkehoidoilla. 

Masennus diagnoosina

Masennus on tämän päivän Suomessa yleinen diagnoosi ja on arvioitu, että lievistä masennustiloista kärsiin n. 10-15% ja vakavista masennustiloista n. 5% aikuisväestöstä. Psykoottisista depressioistakin vajaa 1 %. (Huttunen 2018) Masennusdiagnoosin saaminen voi olla leimaavaa, mutta toisaalta näiden oireiden yleisyys on myös arkipäiväistänyt suhtautumista masennukseen. Artikkelissaan “Masennus pysähtymisenä elämän tienhaaraan” Antti Mattila kuvaa masennusoireiden tulkintaa historiallisesti ja osoittaa, miten nykyisin masennusoireiksi luokiteltavia piirteitä on historiassa voitu pitää mm. luonteenpiirteinä tai temperamenttipiirteinä tai toisaalta miten melankolia on tulkittu luoviin ammatteihin kuuluvaksi edellytykseksi luovalle prosessille. Kirjoituksen pohjalta voidaan pohtia missä määrin nykylääketiede on medikalisoinut luontaisena osana elämään kuuluvia mielialan vaihteluita ja toiselta kantilta katsottuna: missä määrin vasta nykylääketiede on löytänyt masennusoireiden taustalla vaikuttavat muutokset ihmisen aivotoiminnassa. 

Masennusdiagnoosin saamisesta on hyötyä erityisesti silloin kun tila on päässyt jo kehittymään jo vaikeaksi ja ihmisellä ei enää ole voimavaroja itsensä parantamiseen. Tällöin on tärkeää, että tila tunnistetaan ja ihminen voidaan siten ohjata tarvittavan avun piiriin. Nykyisin masennuksen hoidossa erityisen vaikuttavina hoitomuotoina nähdään psykoterapia ja lääkehoito (Käypä hoito). Lievemmissä ja keskivaikeissa masennustiloissa lääkehoito on usein tarpeeton ja pelkällä psykoterapiallakin voidaan päästä haluttuun lopputulokseen (Isometsä 2014, 246). Monilla voi olla ennakkoluuloja masennuslääkityksen aloittamiseen ja halu selvitä tilanteesta yli ilman lääkitystä. Vaikeassa masennuksessa tämä voi kuitenkin olla hankalaa, mikäli ihmisellä ei ole voimavaroja edes hakeutua hoitoon ja tarvittavaan terapiaan tai käydä terapiassa läpi asioita, joiden kautta päästä ulos tilanteesta. Tällaisiin tilanteisiin lääkkeet voivat tarjota hyvän ensiavun ja kirkastaa mieltä sen verran, että hoitosuhde terapeutin kanssa voi muodostua. 

Toisaalta masennusdiagnoosista voi olla myös haittaa erityisesti lievemmissä tapauksissa, jolloin on riskinä, että henkilö alkaa noudattamaan “masentuneen rooliaan”, vaikka voimavaroja olisi vielä jäljellä normaalin elämän ylläpitoon. Tällöin diagnoosi voi toimia itseään toteuttavana ennusteena. Diagnoosin saaminen voi aiheuttaa sen, että ihminen jättää tekemättä asioita “koska on masentunut” tai vetäytyy omiin oloihinsa “koska ei halua muiden näkevän itseään masentuneena”. Vetäytyminen ja eristäytyminen normaalista toiminnasta voi taas ruokkia masennustilaa entisestään ja masennuksella on riski syventyä.  Toisaalta lievemmissäkin tapauksissa diagnoosista voi olla se hyöty, että henkilö saadaan ohjattua avun piiriin ja varhaisessa vaiheessa tilanteen huomaaminen voi estää sen, ettei tilanne pääse kehittymään vakavammaksi. 

Ratkaisusuuntautunut työskentelymalli masentuneen kohtaamisessa

Terapeutin tietoisuus masennusdiagnoosista antaa mahdollisuuden suunnata huomiotasi niihin asioihin, jotka ovat elämässäsi hyvin. Mikäli tavoitteesi on päästä eroon masentuneesta mielentilasta ja palata “normaaliin” elämään, voimme lähteä työstämään ajatusta siitä, millaista olisi hyvä normaali elämä ilman masennusta. Tai mikäli tämän visualisointi on haastavaa syvästä toivottomuuden tunteesta ja elämänhalun puuttumisesta johtuen, voisi olla toimivaa palauttaa mieleesi jokin hyvä hetki aiemmasta elämästä. Kun jonkinlainen ideaali on saatu kuvattua, voimme lähteä yhdessä tarkentamaan mitä – edes jotain pientä – tuosta kuvauksesta elämässä on jo nyt tai mitä on säilynyt masennuksesta huolimatta. Lisäksi poikkeuskysymyksillä voidaan kartoittaa onko elämässäsi kuitenkin – edes harvoin – hetkiä, jolloin mielialasi on hieman korkeammalla. Mitä silloin on tapahtunut? Millaiset asiat siihen ovat vaikuttaneet? Liittyykö tähän muita ihmisiä? Näillä kysymyksillä voimme lähteä kartoittamaan asioita, joita lisäämällä paremmat hetket elämässäsi voisivat yleistyä ja toisaalta mitä hyvää elämässä on masennuksesta huolimatta. Huomion suuntaaminen hyvään voi avata tietoisuuttasi ja auttaa huomaamaan, että kaikki ei olekaan niin toivotonta. Tämä voi nostaa syvimmästä epätoivosta hieman valoisampaan paikkaan.

Voimavarojen kartoitus on tärkeää. Se, että toinen huomaa jotain, mikä on jäänyt itseltä huomaamatta tai tunnistamatta, voi olla merkittävä yksittäinen askel. Keskeistä on myös löytää tarpeellinen turvaverkosto eli läheiset ihmiset ja ammattiapu, jonka puoleen kääntyä, mikäli epätoivo syvenee. Läheisten ihmisten ottaminen mukaan voi toimia hyvin hoidossa ja esim. perheen jäsenten tuki voimavarojen ja poikkeusten luomisessa ja huomaamisessa on tärkeää. 

Punaisena lankana masennuksen hoidossa tulee olla keskittyminen pieniin hyviin asioihin ja niihin voimavaroihin, joita sinulla masennuksesta huolimatta on. Lisäksi on tärkeää luoda toivoa tulevaisuutta kohtaan: auttaa näkemään, että vaikka asiat juuri nyt tuntuvat vaikeilta, lohduttomilta ja epätoivoisilta, tila ei ole lopullinen, vaan se on selätettävissä ja tuolloin maailma voi taas avautua eteen parempana. Tässä voi erityisesti auttaa mikäli on löydettävissä asioita, joita odottaa eli jotain, minkä toteutumisen odotus luo toiveikkuutta ja toivoa. 

Lähteet

Depressio. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 26.1.2021). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi

Huttunen, Matti. 2018. Masennus. Terveyskirjasto 30.11.2018. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=&p_artikkeli=dlk00389

Isometsä, Erkki. 2014. Depressiiviset häiriöt. Kirjassa Lönnqvist et al. Psykiatria. (246-286). 2014.  Keuruu: Kustannus Oy Duodecim. 

Mattila, Antti. 2002. Masennus pysähtymisenä elämän tienhaaraan. Teoksessa Puuttuvat viestit — Nonkommunikaatio inhimillisessä vuorovaikutuksessa. (103-118). 2002. Helsinki: Gaudeamus.