Johtajana ja esihenkilöinä jäämme usein yksin. Työn vaatimukset ovat kovia ja usein siihen päälle tulee kovat henkilökohtaiset vaatimukset; millainen pitää johtajana olla, miten tulee viestiä, miten tehdä vaikeitakin ratkaisuita. Kiitosta tulee liian harvoin ja kun arjen paine kasaantuu liian pitkän aikaa, voi kovien kierrosten jälkeen alkaa happitila päässä häviämään ja uupumus iskeä salakavalasti kiireen keskeltä. Johtajina ja esihenkilöinä ei aina ole kuitenkaan helppoa puhua omasta uupumuksestaan tai ylikuormituksestaan. Lähimpiä kollegoita ei aina ole ja työterveyspalvelujen käyttämisellekin voi muodostua tarpeettoman suuri kynnys.
Jos tunnet olevasi yksin ja huomaat, että oma jaksamisesi alkaa olla rajoilla, on aika pysähtyä ja reflektoida omaa tilannettaan ja keinoja selviytyä eteenpäin. Johtajan jutut -tapaamiset on tarkoitettu johto- ja esihenkilötehtävissä toimiville. Tapaamisissa hyödynnämme sekä business coachingin että ratkaisukeskeisen lyhytterapian keinoja. Turvallisten ja ehdottoman luottamuksellisten tapaamisten aikana saat olla väsynyt, aina ei tarvitse tsempata. Yhdessä löydämme avaimet valoisampaan tulevaisuuteen ja keinoja menestyä myös kovien paineiden keskellä.
Kysy lisää ja varaa yksilöllinen tapaamisaikasi: info@humanavi.fi
